Generational Filming

Pekka Kantosen kuvataiteen tohtorin opinnäyte kertoo yhteisöllisen videokuvaamisen metodin syntytarinan. Kirja kertoo kuvaamista ja katsomista reflektoivan videokuvan sukupolvittelun (Generational Filming) metodin syntymisestä ja sovellutuksista. Opinnäytteen taiteelliseen osioon kuuluvat kahdeksan tapaustutkimusta ovat olleet esillä installaatioina ja videoteoksina muun muassa Helsingin Taidehallissa Lea ja Pekka Kantosen näyttelyssä Kodin väreilyä (2011). Kantosen tutkimus Generational Filming. A Video Diary as Experimental and Participatory Research lähestyy metodiaan taiteellisen tutkimuksen, yhteisötaiteen, visuaalisen etnografian ja elokuvatutkimuksen näkökulmista. Metodi tuottaa videon sukupolvia, kun video-otosta katsotaan ja kommentoidaan yhä uudelleen. Ensimmäinen sukupolvi on tutkittava otos, toinen sen kommentit, kolmas kommenttien kommentit ja niin edelleen. Metodin ansiosta videoiden katsomisesta tulee yhteisöllinen tapahtuma, jonka tutkimus nimeää jaetuksi katsomisen tilaksi. Ihannetapauksessa erilaiset kulttuuriset ja yhteiskunnalliset näkemykset kohtaavat tasavertaisina niin, että erimielisyydet eivät lukkiudu vastakkaisuuksiksi. Kun ihminen näkee videolta omat aiemmat kommenttinsa, hän saa niihin analyyttistä etäisyyttä. Kolme tapaustutkimusta on toteutettu yhteistyössä kolmen eri yhteisön kanssa. Tunuwame-projektissa metodia sovelletaan wirrarika-kansan parissa yhteisömuseon suunnitteluun. Viron setukaisten parissa kuvattu tapaustutkimus Sääti meile Säksä aigu perustuu naiskuoron esittämän laulun videotaltiointiin. Kolmas yhteisö on kaksikielinen taiteilijaperhe, jonka kesänviettoa Turun saaristossa kuvataan useana peräkkäisenä vuotena. Taideyliopiston Kuvataideakatemia <!–more–> PEKKA KANTONEN’S doctoral dissertation explores the act of filming, being filmed and viewing film in the context of everyday life. He began the journey described here in a state of confusion with more than 1000 hours of home video diary material shot since 1990. Together with his family Kantonen set off to show video clips to audiences in Finland, Estonia, Poland, Southeast Asia and Mexico, asking for advice from people of various cultures and occupations on how to interpret and edit the material. This performance was inspired by Jean Rouch’s method of shared anthropology, which involved showing a raw edit to those filmed and taking into account their comments during the final edit. However, Kantonen does not intend to arrive at a finalised video diary. The method, generational filming, created together with Lea Kantonen, involves a potentially endless process of sedimentation, where each generation comments on earlier generations. Every screening circle demands a new reflexive and inclusive edition. This book, which functions as yet another layer, describes the method from the viewpoints of artistic research, socially engaged art, visual anthropology, and film studies. Uniarts Helsinki, Helsinki Academy of Fine Arts