Product successfully added to your shopping cart Go to cart
Something went wrong
Not in stock

Herkulesta odottaessa

Martin Wegelius – uraauurtava musiikkipedagogi

Von Bonsdorff Lena

Martin Wegeliuksen (1846–1906) uraauurtava työ maamme musiikinopetuksen rakentajana tunnetaan hyvin. Hän johti lähes neljännesvuosisadan ajan perustamaansa Helsingin musiikkiopistoa, Sibelius- Akatemian edeltäjää. Hänet tunnettiin myös oopperakapellimestarina, säveltäjänä, kuoronjohtajana, kuorosäveltäjänä ja sovittajana. Martin Wegelius sattui elämään aikana, joka oli täynnä kiihkeää kansallisen identiteetin etsintää mustavalkoisessa ideologisessa ilmapiirissä. Esimerkistä käy käsitys Martin Wegeliuksesta ja Robert Kajanuksesta kiihkeinä kiistakumppaneina. Todellisuus oli kuitenkin monitahoisempi. Wegeliuksen tuolloin saama leima jäi pysyväksi, ja se on samalla saattanut pienentää hänen ansioitaan kansallisella tasolla. Lena von Bonsdorffin elämäkerta esittelee Martin Wegeliuksen hänen oman aikakautensa valossa tukeutuen laajaan kirjeaineistoon. Teos valaisee myös, millaisia vaaroja on polarisoituneella identiteettiväittelyllä, jota ajoittain on käyty ja yhä käydään maassamme.

40 €
incl. VAT 10%

ships in 2-3 weekdays

  • Publisher Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
    Release-year 2019
    Page-count 488
    Language Finnish
    Series DocMus-tohtorikoulun julkaisuja
    ISBN 9789523291119
    ISSN 2341–8257