Product successfully added to your shopping cart Go to cart
Something went wrong
Not in stock

Yhteisötaiteen etiikka

Tilaa toiselle, arvoa arvaamattomalle

Kantonen Lea ja Karttunen Sari

Artikkelikokoelmassa 21 kirjoittajaa hahmottelee osallistavan ja yhteisöllisen taiteen eettisiä kysymyksiä ja yhteisötaiteilijan etiikkaa. Useat heistä ovat tehneet taidetta tai tutkimusta yhteisöissä, joiden oleminen ei tule kunnioitetuksi eikä tieto kuulluksi. Yhä uudelleen eri artikkelien kirjoittajat toteavat, että katveeseen jäävän tiedon tukeminen onnistuu parhaiten, jos kaikki taiteellisen prosessin osallistujat altistuvat tietämättömyydelle, tuntemattomuudelle ja arvaamattomuudelle sekä toiseuden ja erilaisuuden kohtaamiselle. Eettis-poliittinen pohdinta kuuluu olennaisesti yhteisötaiteeseen ja on sen keskeinen liikkeelle paneva voima. Yhteisöllisen hankkeen koko elinkaari ja kaikki sen aikana tehtävät ratkaisut edellyttävät eettisiä pohdintoja. Etiikka tässä ympäristössä on tilanteista: se muotoutuu ratkaisuissa, joita tehdään prosessin aikana alati muuttuvissa olosuhteissa. Antologian artikkelit osoittavat, että eettinen huolenpito yhteisöllisessä taiteen tekemisessä ulottuu niin menneeseen kuin tulevaan, niin yksilöihin kuin yhteiskunnan rakenteisiin, niin elolliseen kuin elottomaan.

35 €
incl. VAT 10%

ships in 2-3 weekdays